|
Lähiajan tapahtumat! |
|
|
|
Kirjoittanut Seppo Piisola
|
|
04.05.2012 08:36 |
|
Kesäleireille voi alkaa jo ilmoittautua! Yli 12 v Tarpojat-Samoajat aloittavat maanantaina 4.6. ja Sudenpentu-Seikkailijat tulevat leirille keskiviikkona 6.6. Leiri loppuu perjantaina 8.6. Pitkä leiri 30,- ja lyhyt leiri 20 kuljetuksineen. Tiedotteet tulevan koloille jakoon ensi viikon aikana ja varusteluettelot sitten postissa tavalliseen tapaan ilmoittautuneille.
Kämppätalkoot pidetään lauantaina 12.5. Toimentuvalla. Lähtö yhteiskyydein seurikselta klo 9 ja paluu iltapäivällä. Pientä ilmoittautumista odottaisin, että voisin hommata talkoosapuskat kaikille. Myös omin kyydein ja oman aikataulun mukaan liikkuminen on mahdollista - pienikin apu nuotiopaikan kunnostuksessa ja paikkojen remppaamisessa on tarpeen. Voit ottaa myös omia työkaluja mukaan taitojesi ja halusi mukaan. 0400-143243
Vanhempainneuvosto kokoontuu ensimmäistä kertaa maanantaina 14.5 klo 18 Seuriksen alakerrassa partiokolon viereisessä Kerhokellarissa. Kahvit ja tarinaa tulevista ja tapahtuneista odotettavissa. Uudet ja vanhat kiinnostuneet mukaan.
Suunta ilta keskiviikkona 16.5. klo 17.30 seuriksella. Puukko mukaan, koska tuolloin tehdään leirin ennakkotehtävää. Varsinkin sudenpentujen ja seikkailijoiden vanhemmat mieluusti kuulolle!
Tänä keväänä kaikki mikkeliläiset lippukunnat pitävät yhteisen kevätjuhlan torilla lauantaina 26.5. Ohjelmaa on koko iltapäivän ajan, mutta varsinainen iltanuotio sitten klo 18 jälkeen. Tänne kaikki mukaan huivi kaulassa ja hymy naamalla! Partion on tarkoitus näkyä Mikkelissä. Seuratkaahan ilmoittelua
|
|
Annikasta uusi Lippukunnanjohtaja! |
|
|
|
Kirjoittanut Sepi
|
|
26.03.2012 10:18 |
|
Viime sunnuntain vuosikokouksessa kävimme läpi menneitä ja tulevia asioita, valitsimme vastuunkantajia ja vaihdoimme kuulumisia. Liekkilän Annika sai kannettavakseen lippukunnanjohtajan pestin ainakin seuraavan kahden vuoden ajaksi. Hänellä on siihen vahvat hartiat pitkän partiouransa ja monipuolisen kokemuksensa takia. Samalla saamme kiittää Katjaa kuluneista vuosista ja onneksi hänkään ei katoa minnekään vaan kotikiireiltään varmaan haluaa tuoda myös ison kortensa kekoon vielä monta kertaa.
Hallitukseen valittiin väkeä paljolti entisiä pestejä sopivasti kierrättäen, mutta myös uusia - kokeneita nimiä mainiten ;-) Vanhempainneuvoston ydinporukka ohjautuu Hämäläisen Pirkon hallinnassa ja tähän komiteaan kootaan kevään mittaan uusiä isiä ja äitejä. Olkaapa kuulolla!
Yrjönpäivänä 23.4 osallistumme Kalevankankaan maastossa Yrjönpäivän puristukseen koko sakilla ja vaikka perheillä. Toimareilla on vastuulla ruokarasti laavulla. Lisäinfoa tulee seuraavassa Toimarissa.
Meidän lippukuntamme ykkösasia on Toimentupa. Sen käyttöä ja kuntoa täytyy todella pitää esillä ja kevät talkoisiin äitienpäivä viikonlopun lauantaina toivotaan suuren ja innokkaan joukon osallistumista. Tekemistä on pitkospuiden, nuotiopaikan ja monenlaisten timpurinhommien muodossa perinteistä siivousta unohtamatta.
Toukokuun viimeisenä lauantaina 26.5 kokoonnumme yhteiseen koko Mikkeliä ilahduttavaan kevätjuhlaan torille. Ohjelmassa on rastirataa ja lopuksi iso iltanuotio lippukuntien muistamisineen ja tämä on varmaan upea tapa lopetella kevätkautta koko perheellä.
Lippukunnan kesäleiri on vanhalla kaavalla kesäkuun alussa. Ensin isommat maanantaista alkaen ja keskiviikosta perjantaihin sitten sudut ja seikkailijat. Tästäkin tulee vielä monta muistutusta ja mainosta ennen kesää
Sepi
|
|
Viimeksi päivitetty 26.03.2012 10:22 |
|
|
Partioklubin toimintaa 2012 |
|
|
|
Kirjoittanut Sepi
|
|
05.01.2012 12:37 |
|
Morjens,
ja kiitos koko poppoolle kuluneesta vuodesta 2011 ja tälläisia suunnitelmia teimme puurojuhlassa tälle vuodelle 2012:
Tammi-Helmikuu
- Curling Pieksämäellä ma 30.1. lähtö 17.30... / Pertti Kärkkäinen
- Keilaus / Jari Korpiluoma
Maaliskuu - Huhtikuu
- Koko Lippukunnan Talvirieha , tarkoituksena aktivoida uusia vanhempia mukaan
- 10-vuotisjuhlakisat/ Susanna Sillanpää ja Timo Korhola
- Kahvakuula/ Virva Saastamoinen ja Hanna Arpiainen
(käytämme Olavi Koivuniemen ja Toni Mäkisen yhteyksiä)
Toukokuu
- Lippukunnan oman Geo-kätkön teko laavulle /Jyri Saastamoinen
- Ruoanlaittoa laavulla / Jukka ja Riitta Tuominen (Geo-kätköilyn voi tehdä samanaikaisesti)
Kesäkuu
- Kerätään tuohet Elokuun tuohitöitä varten
Elokuu
- Partioklubin 10-vuotisjuhla Joroisten Kukkamäellä / juhlatoimikunta Jyrki Halminen, Pertti Kärkkäinen, Susanna Sillanpää....
( ohjelmssa mm. Jousiammuntaa /Jyri Saastamoinen (Pekko) + Tuohityö /Susanna Sillanpää + saunomista ynnä muuta partiokivaa...)
Syyskuu
- Kolvi-ilta / Jyri Saastamoinen
Lokakuu
- Huovutus + Härpäke paperinarusta /Lea Nykänen + Elina
Marraskuu
- Martta-ilta ruoanlaiton merkeissä / Riitta Korpiluoma
Joulukuu
- Puuroilta laavulla /Katja Kirjalainen ja Toni Mäkinen
Muistakaa ilmoitella ajankohta hyvissä ajoin, jotta kaikki saavat päivämäärän buukattua ajoissa ylös!
Partiovasemmalla eiku näkemisiin.
t. Virva
|
|
Viimeksi päivitetty 24.01.2012 13:44 |
|
|